TYÖNOHJAUS

Mitä työnohjaus on

Työnohjaus on työhön, työyhteisöön ja toimintaympäristöön sekä johtamiseen liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden tarkastelua ja jäsentämistä koulutetun työnohjaajan avulla.
Tavoitteena on lisätä ymmärrystä työstä ja toimintatavoista, vahvistaa ammatti-identiteettiä sekä kehittää työyhteisön vuorovaikutusta ja hyvinvointia.

  - Suomen työnohjaajat STOry 

Mitä työnohjauksessa tapahtuu?

Kenelle?
Työnohjaus voi olla yksilö- tai ryhmätyönohjausta. Ryhmä voi olla esimerkiksi työyhteisö, tiimi, vapaaehtoisporukka, tms. Yksilöohjaus taas voi olla paikallaan esimerkiksi yrittäjälle, esihenkilölle, johtajalle tai sinulle, joka haluat pohtia omia työkuvioitasi kaikessa rauhassa vaikkapa ennen työuran päättymistä. Myös työnohjaajat tarvitsevat työnohjausta oman työnsä reflektointiin ja ammattitaitonsa ylläpitämiseen. 

Rauhallinen hetki antautua prosessiin
Tapaamme rauhallisessa ympäristössä, josta ulkopuoliset häiriötekijät on poistettu mahdollisuuksien mukaan tai etäyhteydellä. Tarkoitus on käyttää sovittu aika keskeytyksittä yhteiseen työskentelyyn. Prosessi lähtee käyntiin tutustumisesta ja toimintatapojen sopimisesta, nykyhetken kartoituksesta ja yhteisten tavoitteiden asettamisesta. Työnohjaus on prosessi, jonka kesto sovitaan tapauskohtaisesti; joskus harvoin riittää yksikin kerta, mutta parhaimmillaan prosessi jatkuu sovituin tapaamisvälein jopa 1-2 vuotta.

Ohjaajan rooli
Työnohjauksessa tehtäväni sparrailijana on pysyä jalat tukevasti maassa ja pitää tinkimättömästi huolta, että kuljemme kohti sovittuja tavoitteita. Olen puolueeton, luotettava kuuntelija, kyselijä ja herättelijä, joka tarvittaessa saattaa haastaa ja kyseenalaistaakin kuulemaansa, mutta vain siksi, että mahdollisesti voi olla olemassa muitakin näkökulmia asiaan. Pidän huolta, että jokaisella on mahdollisuus osallistua keskusteluun tasavertaisesti. En pakota ketään mihinkään. Valinta ja päätösvalta on aina ohjattavilla ja sparrailijana olen ohjattavien puolella. Työnohjauksessa käsitellyt asiat jäävät työnohjaukseen, ellei yhdessä muuta sovita.

Ei hyviä neuvoja tai valmiita ratkaisuja
Työmenetelmänäni on arvostava vuorovaikutus ja pyrkimys dialogiin. Keskustelun aiheet nousevat ohjattavilta, eikä minulla ohjaajana ole omaa agendaa tapaamiskerroille. Voin tarvittaessa käyttää sopivia toiminnallisia menetelmiä, mutta vain jos niiden avulla on mahdollisuus päästä asiassa paremmin eteenpäin. Hyviä neuvoja, kikkakolmosia ja pikaratkaisuja ei ole luvassa. Autan ohjattaviani löytämään itse parhaimmat ratkaisut.

Työnohjauksissani on ryhmäanalyyttinen lähestymistapa, jossa hyödynnetään ryhmän – tai yksilötyönohjauksessa työnohjaajan ja ohjattavan – vuorovaikutusta. Vuorovaikutus toimii peilinä ja oppimisympäristönä yksilön sisäisille prosesseille, jolloin myös pinnan alla tapahtuvia tiedostamattomia asioita saadaan sanoitettua. "Puhutaan siitä, mikä puhututtaa ja päädytään siihen, mikä on tärkeää."

Tuloksellista tekemistä
Työnohjaus on siis tavoitteellinen prosessi, jonka tuloksellisuutta myös arvioidaan. Pyydän aina palautetta tilaajataholta ja prosessiin osallistuneilta sekä reflektoin omaa toimintaani jatkuvasti itsenäisesti ja oman työnohjaajani kanssa.

Luo kotisivut ilmaiseksi!